Ajankohtaista

20.12.2017 9.32

Työttömien aktiivisuutta seurataan 1.1.2018 alkaen ns. aktiivimallin mukaisesti

Työttömien, lomautettujen ja osa-aikaisesti työllistyvien aktiivisuutta seurataan 1.1.2018 lukien 65 etuuspäivän maksujaksoissa.

Osoitat aktiivisuutesi silloin, kun olet 65 maksupäivän tarkastelujakson aikana:

  • työssä vähintään 18 tuntia (opetustyössä vähintään 8 tuntia) eli yhteensä niin paljon, että työ yhdellä kalenteriviikolla tehtynä täyttäisi työssäoloehdon
  • ansainnut yritystoiminnassa vähintään 23 % yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta (vuonna 2018 241,00 euroa)
  • viisi päivää työllistymistä edistävässä palvelussa
  • viisi päivää kestävässä muussa työvoimaviranomaisen järjestämässä työllistymisedellytyksiä parantavassa palvelussa tai toiminnassa
  • viisi päivää muussa työpaikalla tai työllistymiseen liittyen toteutettavassa rekrytointia tukevassa toiminnassa, jonka ajalta maksetaan päivärahaa
Aktiivisuuden osia ei voida laskea yhteen eli voit osoittaa aktiivisuuden vain täyttämällä jonkin mainituista edellytyksistä. Esimerkiksi jos olet tehnyt osa-aikatyötä opetusalalla seitsemän tuntia ja ollut työllistymistä edistävässä toimenpiteessä kolme päivää, et täytä aktiivisuusedellytystä, koska kumpikaan aktiivisuuden osoittamisalueista ei täyty kokonaisuudessaan.

Jos et ole riittävän aktiivinen eli jokin edellä mainituista edellytyksistä ei täyty, maksetaan tarkastelujakson 65 maksupäivän jälkeen etuus alennettuna seuraavalta 65 maksupäivältä. Alennuksen määrä on 4,65 %, mikä vastaa noin yhtä ansiopäivärahapäivää kultakin maksujaksolta. Jos et seuraavankaan 65 maksupäivän tarkastelujakson aikana ole aktiivinen, päivärahan maksaminen jatkuu alennettuna. Päivärahan tasoa ei kuitenkaan alenneta kumulatiivisesti, vaan alennettu päiväraha on enintään 4,65 % normaalitasoa matalampi. 

Kun olet 65 maksupäivän tarkastelujakson aikana laissa tarkoitetulla tavalla aktiivinen, etuutesi maksetaan normaalin tasoisena eli ilman alentamista seuraavan 65 päivän maksujakson ajan. 

Aktiivisuutta ei edellytetä poikkeustilanteissa

Poikkeustilanteina lainsäädännössä pidetään:

  • jos sinulla on vireillä työkyvyttömyyseläkehakemus
  • jos työskentelet perhe- tai omaishoitajana
  • jos sinulle maksetaan työkyvyttömyyden tai vamman perusteella myönnettyä sosiaalietuutta 
  • jos yhdenjaksoinen päivärahan saamisjakso kokoaikaisen lomautuksen tai lyhennetyn työviikon perusteella kestää alle 65 maksupäivää
Edellä sanotuissa poikkeustilanteissa aktiivisuuttasi ei tarkastella. Aktiivisuuden seuranta voi kuitenkin alkaa esimerkiksi, kun työkyvyttömyyseläkehakemuksesta annetaan päätös tai kun yhdenjaksoinen lomautus kestää vähintään 65 maksupäivää. 

Omavastuuaika viisi työpäivää

Aktiivimallin voimaantulo lyhentää 1.1.2018 alkaen myös muun muassa työttömyyden alkaessa asetettavan omavastuuajan takaisin viiteen päivään aiemmasta seitsemästä päivästä, johon omavastuuaika nousi 1.1.2017 lukien.

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje