Ansiopäivärahan lisäpäiväoikeus ja eläkkeelle jääminen

Jos olet syntynyt ennen vuotta 1950 ja täyttänyt 57 vuotta ennen kuin 500 päivän enimmäisaika täyttyy, olet oikeutettu ns. ansiopäivärahan lisäpäiviin sen kalenterikuukauden loppuun, jolloin täytät 60 vuotta. Tämän jälkeen olet työttömyyden edelleen jatkuessa voinut hakea työttömyyseläkettä.

Jos olet syntynyt vuosina 1950 – 1954, lisäpäiväoikeuden raja on 59 vuotta,

vuonna 1955 – 1956 syntyneillä 60 vuotta ja 

vuonna 1957 tai sen jälkeen syntyneillä 61 vuotta ennen 500 päivän enimmäisajan täyttymistä. 

Ikärajan täyttymisen lisäksi edellytetään, että olet ollut 500 maksupäivän täyttymiseen mennessä työssä vähintään 5 vuotta viimeisen 20 vuoden aikana. Jos ehdot täyttyvät, päivärahaa voidaan maksaa sen kalenterikuukauden loppuun, jolloin täytät 65 vuotta. Kun olet täyttänyt 65 vuotta, sinun tulee hakea vanhuuseläkettä. 

HUOM! Lisäpäiväoikeutta ei tarvitse erikseen hakea, vaan työttömyyskassa tutkii lisäpäiväoikeutesi, kun 500 päivää täyttyy. Voit hakea ansiopäivärahaa lisäpäiväoikeuden alkamisen jälkeen normaalisti samalla tavalla kuin ennenkin. Lisäpäiväoikeuden alkamisesta ei anneta erikseen päätöstä tai todistusta. Jos oikeutta lisäpäiviin ei ole, siitä annetaan kirjallinen päätös. 


Vaikka lisäpäiviltä ansiopäivärahaa voitaisiin maksaa siihen saakka kunnes täytät 65 vuotta, halutessasi voit jäädä vanhuuseläkkeelle jo aikaisemmin. Eläkkeelle voit halutessasi siirtyä myös jo ennen lisäpäivien alkamista, kesken ansiopäivärahan enimmäismaksuajan. Yleisestä eläkeiästä, lisäpäivillä olevia koskevasta poikkeuksesta eläkeikään, eläkkeen hakemisesta sekä eläkkeen karttumisesta saat lisätietoa omasta eläkeyhtiöstäsi ja esimerkiksi Kevan verkkosivuilta (www.keva.fi). Tutustu erityisesti kohtaan ”Milloin eläkkeelle”. 

Osittaista varhennettua vanhuuseläkettä voit hakea, jos olet täyttänyt 61 vuotta. Osittainen varhennettu vanhuuseläke ei vaikuta ansiopäivärahan määrään. Huomioithan kuitenkin, että osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle siirtyminen pienentää tulevaa vanhuuseläkettäsi. Lisätietoa saat omasta eläkeyhtiöstäsi ja esimerkiksi Kevan verkkosivuilta. 

Työttömyyskassa ei osallistu eläkeasian käsittelyyn lukuun ottamatta eläkkeen hakemiseen tarvittavien todistuksen kirjoittamista. Tarkista omasta eläkeyhtiöstäsi, minkä todistuksen tarvitset omaa eläkehakemustasi varten. Lisätietoja ja ohjeita eläkkeen hakemisesta saat omasta eläkeyhtiöstäsi. Kehotamme erityisesti tarkistamaan, milloin suunnittelemaasi eläkettä on kirjallisesti haettava eläkeyhtiöltä.

Eläkkeen hakemisesta on aina ilmoitettava työttömyyskassalle.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje