Jäsenyyden hakeminen

Kassaan liittymispäivänä voidaan pitää aikaisintaan sitä päivää, jolloin olet kirjallisesti hakenut kassan jäsenyyttä. Jäsenyyttä voi hakea voimassaolevan toimialaamme kuuluvan työsuhteen perusteella. Voit hakea jäsenyyttä myös esimerkiksi sähköpostilla ja täydentää hakemusta sen jälkeen lähettämällä jäsenyyshakemuslomakkeen liitteineen postitse. 

Työttömyyskassan jäsenyyshakemus Lomakkeet-kohdassa. 

Lähetä jäsenyyshakemuksen liitteenä kopio voimassaolevan työsuhteen työsopimuksesta, määräyskirjasta, pöytäkirjanotteesta tai palkkalaskelmasta, josta ilmenee, että työsuhde on ollut voimassa jäseneksi hakemispäivänä. 

Ilmoitus jäseneksi hyväksymisestä tai hylkäämisestä annetaan kirjallisesti ja se toimitetaan hakijan ilmoittamaan osoitteeseen postitse. 

Jos haluat liittyä sekä ammattiliittoon että Opettajien Työttömyyskassaan, ota yhteyttä ammattiliittoon. Ks. Jäsenjärjestöt.

Työttömyyskassan jäseneksi voi liittyä myös opiskeluaikaisen työsuhteen perusteella. Suomen Opettajaksi Opiskelevien liitto SOOL ry sekä Suomen Psykologiliitto toimivat kassan asiamiehinä. Mikäli työttömyyskassan jäseneksi pyrkivä kuuluu tai on aikeissa liittyä ao. järjestöön opiskeluaikana, tulee työttömyyskassan jäsenhakemus toimittaa järjestöön. Hakemus on hyvä toimittaa työttömyyskassaan tai em. ammattijärjestöön (www.sool.fi tai www.psyli.fi) viimeistään työsuhteen ensimmäisenä päivänä sen varmistamiseksi, että kaikki työ kerryttää työttömyysturvan saamisen ehtona olevaa työssäoloehtoa.

Kassasta toiseen siirtyminen

Kahteen työttömyyskassaan ei ole mahdollista kuulua samanaikaisesti. Jos liityt Opettajien Työttömyyskassaan, sinun tulee lähettää kirjallinen eroilmoituksesi edelliseen työttömyyskassaasi. Työttömyyskassan jäsenyyttä voi vaihtaa vain ollessasi työsuhteessa. 

Kun liityt kuukauden kuluessa toisesta palkansaajakassasta toiseen, hyväksesi luetaan työssäoloaikasi ja vakuutettuna oloaikasi edellisessä kassassa. Tämän edellyttää, että jäsenmaksut on maksettu uuteen kassaan liittymispäivään saakka. Jos olet tilanteessa, jossa olet samanaikaisesti useamman kassan jäsen, sinun katsotaan kuuluvan siihen työttömyyskassaan, johon olet viimeksi liittynyt. 

Jäsenyys- ja työskentelykaudet eivät kuitenkaan seuraa uuteen kassaan, jos sinut on erotettu aiemmasta kassasta.

Jos vaihdat työttömyyskassaa, lähetä ensin jäsenhakemus uuteen kassaan ja ilmoita eroamisesta edelliseen kassaan vasta sitten, kun on saanut varmistuksen uudesta jäsenyydestä. Näin varmistat jäsenyyden jatkumisen katkotta. Työssäoloaika, jolloin jäsenyys ei ole voimassa, ei ole vakuutuksenalaista eikä kerrytä työssäoloehtoa.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje